lauantai 18. lokakuuta 2014

Autistin kanssa "ongella"

Kävin alkuviikosta kuuntelemassa lastenpsykiatri Jari Sinkkosta koululla, joka luennoi alakoululaisten vanhemmille aiheesta Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun? Mitään varsinaisesti uutta asiaa ei tullut, koska olen lukenut pari hänen kirjaansa (jo ennen T:n syntymää) sekä useita lehtijuttuja. Olin kiinnostunut näkemään paitsi itse Sinkkosen, sen kuinka kokenut luennoitsija rakentaa populaarin luennon ja on vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Kieltämättä oli kyllä vetävä puolitoistatuntinen, ei todellakaan tullut tylsää ja ajatuksia heräsi, myös muutamia pistoksia rinta-alassa, kuten varmaan kuuluukin.

Luento oli osa Luolavuoren koulun 50-vuotisjuhlaa, joten se oli suunnattu neurotyypillisten lasten vanhemmille. Istuin yksin vieraiden ihmisten välissä, mutta jos vieressäni olisi istunut T:n koulukavereiden vanhempia, olisimme varmaan vilkaisseet välillä toisiamme tavalla, joka on tyypillinen autististen (ja varmasti myös kaikenlaisten vammaisten ja häiriöisten) lasten vanhemmille. Vilkaisu sisältää ajatuksen "noin se voi toimia terveen lapsen kohdalla, mutta tässä on unohdettu muuttuja x, joka muuttaa tilanteen päinvastaiseksi, ja luultavasti myös tekijät y ja z".

Mietin, millaisen kysymyksen olisin halunnut Sinkkoselle esittää. En keksinyt mitään, sillä puolitoistatuntinen mentiin niin hurjan yleisellä tasolla. Olisin pikemminkin halunnut päästä kuulemaan hänen luentoaan autistien kanssa työskenteleville, eli mitä tulee ottaa huomioon autismin kirjon lasten ja nuorten psykiatrisissa ongelmissa. Luultavasti pääsanoma olisi ollut aivan sama kuin nytkin: Kuuntele lasta! Vietä aikaa lapsen kanssa! Pidä aikuisen rooli!

Sinkkonen sanoo kääntäneensä käsitteen mentalisaatio "ongella olemiseksi". Mentalisaatiolla haetaan suunnilleen sitä, ettei yritä heti tietää, mitä toisen päässä liikkuu, saati tarjota valmiita vastauksia, vaan pyritään kuulostelemaan toista ihmistä tilanteessa ja ymmärtämään hänen motiivejaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla kaikesta samaa mieltä. Onkimiseen tuo touhu vertautuu siinä, että aina ei tule kalaa eli tulosta heti, voi mennä paljon huti, mutta kyllä sieltä ennemmin tai myöhemmin jotain tulee.

Autistin kohdalla tuota onkimista ei voi liikaa korostaa. Ihan varmaan kaikki vanhemmat ja ammattilaiset sortuvat siihen, että arvailevat liian helposti, mitä lapsi tarkoittaa, tahtoo ja mistä on kyse silloin, kun hänen on vaikea ilmaista itseään. Autististen lasten vanhemmat ovat joutuneet onkimaan tosi paljon, mutta silti on päivittäin lukuisia tilanteita, joissa aikuinen epäonnistuu ihan täydellisesti.

Ei voi mitään muuta kuin vain jatkaa onkimista, kokeilla erilaisia strategioita ja jatkaa ja jatkaa vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti